Herra Haapala

Kaikki blogit puheenaiheesta Perustuslakivaliokunta

Perussuomalaiset eivät anna enää arvoa Suomen kristilliselle kulttuurille

Perussuomalaisten Leena Meri ja Olli Immonen ovat ottaneet hampaisiinsa hallituksen esityksen ministerin valasta ja vakuutuksesta. He paheksuvat kannanotossaan sitä, että ministerin valassa mainitaan Jumala.

Kauas on menty Perussuomalaisten perustajajäsenen ja nykyisin sinisissä toimivan Raimo Vistbackan ajoista. Perussuomalaisten sääntöihin yhä kirjatut kristillissosiaaliset arvot ovat nyt vain kuollut kirjain.

Hallituksen kansallinen sotetila

Hallituksella keulii kansallinen sotetila. On turha syyttää ja etsiä sotesyyllisiä sosiaali- ja terveysvaliokunnasta siitä, että valiokunta selvittää huolella vuosisadan uudistusta.  Hallituksen kansanedustajat ovat nyt keksineet viimeisimpänä kiirehtimistemppunaan kantelun valiokunnan puheenjohtajasta. 

Hallitus yrittää taas ohittaa perustuslain

Vielä pitää jaksaa vähän aikaa. Kovin kauan ei valtakunnan sote-rypistys voi enää jatkua. Ilmassa ovat kaikki lopullisen romahduksen merkit – nyt kun myös kansa on tutkitusti kääntänyt peukalonsa alas. Jäljellä on enää pääministeri Juha Sipilän ja valtiovarainministeri Petteri Orpon virallinen - mutta katteeton - optimismi.

Perustuslakivaliokunta ei voi puuttua määrällisiin kysymyksiin

Julkisuuteen on vuotanut tietoja, joiden mukaan perustuslakivaliokunta on pohtinut suunniteltujen maakuntien rahoitukseen kaavailtujen menoleikkureiden perustuslainmukaisuutta.

Ajatus kulkee näin: valtio turvaa kaikkien perusoikeuden terveyteen, terveys vaatii sen minkä se vaatii, tätä vaadetta ei saa rajoittaa menokurin kautta.

Kohti politiikan kesäteatteria avoimella ohjelmistolla

Tämänvuotisen kesäteatterin ohjelmisto vaikuttaa olevan vielä avoin ja näyttelijätkin kimpoilevat sinne tänne epätietoisina. Tosin Sipilä on kuulemma tyynen rauhallinen ja nukkuu yönsä mainiosti - näinhän yritysjohtajat varsinkin pörssiyrityksissä aina kirkkain silmin vakuuttavat kunnes alkaa rytistä.

Tietosuojalaki voimaan 25.5.2018 ilman perustuslakivaliokunnan lausuntoa?

 

Hallituksen esitys HE 52/2018 vp

 

Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaaliturva- ja vakuutuslainsäädännön muuttamiseksi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen johdosta

 

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Maakuntamalli vai / sekä maaseudun kehittämisohjelma

 

Harmillista, kun ei ehtinyt seuraamaan keskiviikon 21.3. eduskuntakeskustelua, tuolloin nimittäin eduskunnassa pohdittiin Suomen aluekehitystä ja maaseutupolitiikkaa.  Iltalehti kuitenkin tiedotti asiasta (linkki 1 alhaalla). Viime syksynä itsekin ehdotin blogissa Suomeen Maareformi II:sta (linkki 2).

Tuleva maakuntamalli tähtää ilmeisesti tähän samaan eli maaseudun elävöittämisen ja siksi maakuntia tulee niin paljon vaikka monien mielestä vähemmälläkin selvittäisiin. 

Kansanäänestykset perustuslakiin

Kansanäänestykset perustuslakiin, isäntämaasopimus perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi

 

Olen ollut mukana valtiollisessa päätöksenteossa lähes puolet Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden ajasta.

Tärkein tehtäväni kuluneina lähes viitenä vuosikymmenenä on ollut Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuusaseman turvaaminen.

Hyväntahtoinen lammaslauma

Mietitään, että mitähän nuokin meistä ajattelee, katsellaan aidan toisella puolen pyöriviä toisia lampaita, hevosia, norsuja, hyeenoja, susia, karhuja, maakotkia, haukkoja ja korppikotkia. Ollaan tosi iloisia, jos joku käy syömässä heiniä vähemmäksi, kun sitä täällä aidan toisella puolen piisaa, ollaan joskus vähän yllättyneitä ja iloisia, että vasta kehittymässä oleva karitsa kelpaa taivaalla liitäville linnuille. Mietitään, että mitähän ne muut nyt meistä ajattelevat, jos joku lammas leikilläänkään pukeutuu aidan sisällä sudeksi.

Perustuslain menoa?

Uskoa demokraattiseeen järjestelmään on horjutettu viime päivinä monin tavoin. Yksi horjuttaminen on jäänyt liian vähälle huomiolle. Kokoomus vaihtaa perustuslakivaliokunnan varajäsenen paikkaa saadakseen Ben Zyskowiczin varmistamaan valiokunnalta sote-lakien kannalta myönteisen lausunnon? Minun mielestäni tämä ei ole perustuslaillista menoa vaan pikemmin perustuslain menoa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä